Historia

Nutricia ja ravitsemus
vuosikymmenien saatossa  

Tarinamme alkoi Hollannissa jo vuonna 1896, kun lääkäri, virkamies ja myyntimies kohtasivat ja ymmärsivät kliinisen ravitsemuksen merkityksen. Yli vuosisata myöhemmin Nutricia jatkaa pioneerityötään ravitsemuksellisten ratkaisujen löytämiseksi ihmisille, jotta heillä olisi keinoja elää pidempään terveempänä. 

2020

Proteiini- ja energiapitoinen pilkottu letkuravintovalmiste suolioireisille potilaille


2019

Uusi, kestävän kehityksen mukainen tehdas 

Danone avaa uuden kestävän kehityksen ideologialla toimivan tehtaan Cuijkiin, Hollantiin vastatakseen imeväisten erityisvalmisteiden  kasvavaan maailmanlaajuiseen tarpeeseen


2018

Innovatiivisia kliinisiä ravintovalmisteita maitoallergian ruokavaliohoitoon


2015

40 vuoden tutkimuskokemuksella Nutricia kehittää uudenlaisen imeväisten vieroitusvalmisteen.


2012

Uusi innovaatio varhaisen Alzheimerin taudin ruokavaliohoitoon tuodaan markkinoille


2009

Ensimmäinen pienivolyyminen (125 ml) pullo täydennysravintojuomaa tuodaan markkinoille.


2007

Nutriciasta tulee osa Danone-konsernia


2004

Ensimmäinen valmiste käytettäväksi vaikeahoitoista epilepsiaa sairastavien ruokavaliohoitoon tuodaan markkinoille


1946

Tutkimustoiminta alkaa

Nutricialla aloittaa työnsä ensimmäinen tutkimustiimi laboratorioissaan Zoetermeerissa, Hollannissa.


1905

Nutricia aloittaa työnsä kliinisen ravitsemuksen saralla. Ensimmäinen tuote on kehitetty diabeteksen ruokavaliohoitoon.


1901

Yrityksen nimi Nutricia

Perustajat nimeävät yrityksen Nutriciaksi professori Backhausin laboratorion “Nutricia Zentralen” mukaan, mikä taas on ottanut nimensä latinankielisestä sanasta nutrire” (ravita).


1896

Patentti  läpimurto vieroitusvalmisteen kehitystyössä

Professori Backhaus hakee patenttia kehittämälleen vieroitusvalmisteelle, jonka lähtökohtana on rintamaito.